Suomen Geronomiliitto ry tekee Akavan Erityisalat ry:n kanssa yhteistyötä niiden Suomen ammattikorkeakoulujen kanssa, joissa on mahdollista opiskella vanhustyön koulutusohjelmassa geronomiksi. Oppilaitosyhteistyön tavoitteena on lisätä geronomiopiskelijoiden valtakunnallista järjestäytymistä ja vahvistaa ammatti-identiteettiä opintojen alkuvaiheesta saakka. Tarkoituksena on tarjota ajantasaista tietoa geronomin tutkinnosta ja ammatillisesta osaamisesta, ikääntymiseen liittyvistä asioista ja työelämätietoutta opiskelijoiden edunvalvonnan ohella.
Suomen Geronomiliitto tekee oppilaitosvierailuja ja esittelee toimintaa opiskelijaryhmille. Yhdistys kannustaa vuosittain opinnoissaan menestyneitä valmistuvia geronomeja stipendeillä.
Opiskelijoiden on myös mahdollista hakea Suomen Geronomiliitolta pientä tukea opiskelijatoimintaan ja erilaisiin projekteihin, joiden tulee olla hyvin perusteltuja ja tukevat myös liiton perustehtävää.
Vapaavalintaiset opinnot yhteistyössä Suomen Geronomiliiton kanssa
Suomen Geronomiliiton kanssa on mahdollista suorittaa vapaavalintaisia opintoja. Tehtävät vaihtelevat laajuudeltaan ja opiskelijat saavat niistä työmäärän mukaan opintopisteitä.
Yhteistyön tavoitteena on, että opiskelijat pääsevät hyödyntämään monialaista kokemustaan ja tekemään uusia aluevaltauksia sekä ideoimaan uutta. Lisäksi yhteistyöllä pyritään lisäämään geronomin osaamisen ja Suomen Geronomiliiton näkyvyyttä.
Otathan yhteyttä ja kysyt rohkeasti lisää ehdottamistamme tehtävistä tai kerrot omasta näkemyksestäsi, jonka haluaisit toteuttaa!
Toivomme yhteydenottoja myös työelämän edustajilta, jotka ovat kiinnostuneita tarjoamaan opiskelijoille mielenkiintoisia projekteja yhteistyössä Suomen Geronomiliiton kanssa
Lisätietoja ja yhteydenotot: hallitus@suomengeronomiliitto.fi
Tule mukaan toimintaan!
Jo opiskeluaikana sinulla on mahdollisuus vaikuttaa Suomen Geronomiliitossa. Pääset tapaamaan uusia ihmisiä, tutustumaan yhdistys- ja vaikuttamistoimintaan, edistämään geronomien asemaa sekä merkinnän aktiivisuudesta CV:een.
Ota yhteyttä niin löydetään sinulle yhdessä sopiva tapa vaikuttaa!
Katsothan myös Akavan Erityisalojen opiskelijajäsenille suunnatut sivut tästä.